Ostettiin vappupiknikiä varten ainekset fenkoli-appelsiinisalaattiin, mutta haluttiin päästä nopeasti Ullikselle eikä sitten silloin jaksettu sitä värkätä. A:n alitajunta käski jättämään myös muutamia parmankinkkuviipaleita meloni-kinkkueväistä ja parsaakin oli jääkaappiin ostettu. Lohta ostettiin lisäksi tuomaan vähän ruokaisuutta. Ei nyt olla ihan varmoja nostiko yhdistelmä toisensa toiselle tasolle, mutta ainakin fenkoli-appelsiinisalaatti mukavasti raikasti lohen rasvaisuutta ja parmankinkku-parsat puolestaan toivat sopivaa suolaisuutta salaatin makeuden jälkeen.
Me ei olla vielä innostuttu fenkolitrendistä, mutta päätettiin sentään antaa sille mahdollisuus. Parsa parmankinkulla ja parmesanilla -ruoan nimikin sen sijaan kertoo, että eihän se voi olla kuin hyvää! Molemmat reseptit The Silver Spoonista.
Fenkoli-appelsiinisalaatti
kahdelle
1 fenkoli
oliiviöljyä
1 appelsiini
saksanpähkinöitä
suolaa ja pippuria
1. Viipaloi fenkoli niin ohueksi kuin onnistut (A alkoi haaveilla mandoliinista…).
2. Laita kulhoon, pirskota päälle vähän oliiviöljyä, mausta suolalla ja pippurilla.
3. Kuori appelsiini (mielellään niin, että kuorta ei jää ollenkaan) ja leikkaa viipaleiksi. Sekoita fenkolin joukkoon.4. Pilko saksanpähkinöitä vähän pienemmäksi ja sekoita joukkoon – tai lisää vasta lautaselle jos joku syöjistä on allerginen.
Parsaa parmankinkulla ja parmesaanilla
Kahdelle
1 nippu (500 g) vihreää parsaa
(25 g voita)
50 g prosciuttoa
32,5 g parmesaania (ei isi, ei se oikeesti oo niin tarkkaa, t. A)
suolaa
1. Huuhtele parsat ja leikkaa niistä kannoista pätkät pois. Ehkä kannattaa paksuimpia vähän kuoriakin. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.
2. Keitä parsoja noin 5 minuuttia suolalla (ja sokerilla) maustetussa vedessä. Voitele sillä aikaa uuninkestävä vuoka voilla.
3. Valuta parsat, huuhtele nopeasti kylmällä vedellä ja taputtele ne varovasti kuivemmaksi.
4. Kiedo kolme pientä tai kaksi suurempaa parsaa yhteen prosciutto-viipaleeseen (ja kiinnitä cocktail-tikulla – toimii hyvin ilmankin). Laita rullat voideltuun vuokaan, raasta päälle parmesaania (ja heittele päälle pieniä voinokareita).
5. Paista 180 asteessa noin 10 minuuttia. Tarjoile välittömästi, sanoo Hopealusikka, joten lohimedaljongit kannattaa paistaa sillä aikaa kun parsat ovat uunissa.